maanantai 22. toukokuuta 2017

LÄHELLÄ SINUA 2017 NÄYTTÖ

TILAN ILMEEN SUUNNITTELU 

TOIMEKSIANTO 

Meille kolmannen vuoden visualisti opiskelijoille esitettiin pyyntö haluaisimmeko osallistua syöpäsäätiölle järjestettävään tapahtumaan mukaan. Tehtäväksemme olisimme saaneet tilan koko ilmeen suunnittelun. 
Meidän luokalta projektiin tarttui minun lisäkseni kolme muuta tyttöä. 

Tapahtuman tarkoituksena oli siis kerätä varoja Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ry:n Salon Seudun Paikallisosastolle, joita tapahtuma keräsikin loppujen lopuksi 1000€. 
Summaa tullaan käyttämään syöpää sairastavien tukemiseksi sekä sairauden tietoisuuden edistämiseksi.

Tapahtumaa järjestämässä oli suurempi joukko ihmisiä muun muassa Marimekon Mari ja Minna, Mehiläisen henkilökunta, vanhan SnobShopin Joonas ja hänen vaimonsa sekä Rikalan väki. 

Tapahtuma järjestettiin salossa sijaitsevassa hotelli/ravintola Rikalassa. Rikala oli hyvä paikka järjestää tapahtuma kokonsa vuoksi. Rikalassa tapahtuman käytössä oli ravintolan puoli, sekä alhaalla sijaitseva näyttämö. Rikala on myös tyyliltään vanhanaikainen, joten paikkana se oli loistava. 

Tapahtuma järjestettiin 10. helmikuuta 2017. 

Tapahtuman kohderyhmää ei muulla tavalla luokiteltu kuin yli 18 vuotiaat. 
Tarkoituksena oli saada kaikki ikäryhmät liikkumaan hyvän asian puolesta.

ILMEEN IDEOINTI

Lähdimme siis tyhjästä. Meille annettiin vain vuosiluku, jonka pohjalta aloimme luomaan tapahtuman ulkoilmettä. 
Tapahtuman aiheena toimi 20-luku. Sulkia, helmiä, pikkumustaa sekä käsineitä. 
Meidän tehtäväämme kuului siis suunnitella koko tapahtuma paikan ulkoasu. 

Paikka on iso, jolloin siis koristeltavaakin oli paljon. Sisäänkäynti, narikka, arpa nurkkaus, iso sali, VIP huone, alakerran näyttämö. 

Ensimmäisenä aloimme selaamaan kuvia sekä keräämään niitä, millainen olisi 20-luvun teema. Kehittelimme jokainen itseksemme hieman ideoita päässämme, millainen tapahtumasta voisi tulla. 

Tämän jälkeen lähdimme yhdessä käymään paikkaa läpi. Annettua budjettia ei ollut mutta hyvin vähällä piti päästä. 
Jokainen alkoi etsimään netin kautta niin sanottua omaa aluettaan. Minä taas kasasin kaikki ajatukset yhdeksi budjetiksi. 
Budjettiin laadin mitä kaikkea pitäisi hankkia, kuinka paljon, mistä sekä mitä se tulisi maksamaan. 

Alku oli todella hankala jokaisen kohdalla. Moni työ painoi alle sekä koulun kanssa tuleva Ruotsin reissu heijastui edessä. 
Saimme kuin saimmekin kasattua ensimmäisen listan, jossa oli karkea suunnitelma siitä mitä tarvitsisimme. 
Seuraavassa kokouksessa alkoi hieman enemmän hahmottua muun muassa tila minne olimme suunnittelemassa tapahtumaa. 
Meidän piti kartoittaa todella paljon haluamiamme asoita.

Vaikeuksia tässä kohtaa ehkä eniten kuitenkin tuotti tilan suuruus. Miten saisimme koko tilan koristeltua pienellä budjetilla. 
Tässä kohtaa jokaisella alkoi iskeä ahdistus siitä, saammeko ongelmaa ratkaistua. 

Päätöksen kuitenkin teimme kaikki siitä että aulan pitäisi tuoda heti 20- luvun teema esille.
Lähdimme siis etsimään tumman punaista samettista kangasta. 
Löysimme jyskistä juuri sopivan kankaan, jonka päätimme ottaa.

Saimme myös yhteistyö kumppaniksemme Pirilän Kukkatalon, joka sponsoroi meille isoja palmuja noin 20kpl. Palmut palautimme viikonlopun jälkeen heti maanantaina siisteinä takaisin.

Kankaan laitoimme etuoven eteen, vip tilan oveen sekä näyttämölle mentäesssä olevaan sisäänkäyntiin. Kangas tai siis niin sanottu verho toi suuresti jo tyylin esille näyttävällä olemuksellaan. 

Hankintoihimme kuului myös kultainen sekä hopea serpentiini, ilmapallot sekä helmet. Sillä saimme luotua jokaiseen tilaan yhteneväisyyden tunteen.

Serpentiinit hankimme salon tiger nimisestä liikkeestä, ilmapallot hankittiin turussa sijaitsevasta pienestä liikkeestä ja helminauhat olivat jo itsessään Rikalan tiloissa. 
Rikalan tilat ovat jo itsessään hyvin teemaan sopivat, joka auttoi myös meitä paljon suunnittelussa. 

Ovelle tulisi siis punaiset isot massiiviset kankaat tuomaan 20-luvun henkisyyttä. Aulassa meillä oli myös paljon helmiä, serpentiiniä sekä ilmapalloja tuomassa juhlavaa fiilistä. Ulkona myös roihusi roihu. 

Suurimassa salissa koristeina pääpiirteissään toimi serpentiini sekä helmet. Saimme käyttää myös Rikalassa alakerrassa sijaitsevaa rekvisiittaa. Sieltä saimmekin siis ison kasan muun muassa lyhtyjä tuomaan ilmettä tiloihin. 

VIP tiloja koristelimme paljon. Ovelle laitoimme myös punaisen ison verhon. Sisällä olevalle lavalle ripustimme suuria hopeita tähtiä. VIP tiloissa sijaitsi myös shampanja baari, johon suunnittelimme suuren pyramiidin skumppa laseista. Tiskin ja pöydät koristelimme myös serpentiinillä sekä ilmapalloilla. 



OHJELMISTO

klo 00:00 VIP TILAISUUS
klo 00:00 OVET AUKEAVAT MUILLEKKIN
klo 00:00 SKUMPPA TARJOILU
klo 00:00 ALKU SPEAKKI
klo 00:00 PUHEET
klo 00:00 MUOTINÄYTÖS
klo 00:00 ARPOJEN VOITTAJIEN KUULUTUS
klo 00:00 ROOPE PELON ESIINTYY


LOPPUTULOS

Lähtökohdista, kiireen määrästä sekä mielipiteiden muutoksista huolimatta minun mielestäni tapahtuman ilmeestä saatiin kuin saatiinkin sellainen mitä haimme. 
Jokainen huone toi 20-luvun tyyliään juuri oikean verran. Missään huoneessa ei ollut liikaa muttei liiankaan vähän sisustusta. Myös budjetin suhteen pääsimme järkevään summaan, vaikka se aluksi mahdottomalta tuntuikin. 

Itse olen siis todella tyytyväinen lopputulokseen. 

Myös oma panostuksemme pukeutumisen suhteen toi lisää teemaan kuuluvuutta paikan päälle. 
Jokaisella meillä paikan pitäjällä oli päällä pikkumusta mekko, punaista huulipunaa, pääkoriste sekä helmiä, puuhkia tai käsineitä. 

Todella moni asiakkaistamme oli myös onneksemme heittäytynyt teemaan mukaan 20-luvun teemalla. 

Jos jostain pitäisi etsiä parannettavaa, niin sisääntulon lippujen kanssa tulemisessa. 
Monilla oli VIP lippu, kun taas toisilla normi lippu. Liput eivät eronneet toisistaan ulkoisesti millään tavalla. Meille annettiin tehtäväksi rahastaa lippuja, ohjata lipun mukaan oikeaan huoneeseen sekä myydä arpoja. 
Tätä kaikkea hankaloitti todella paljon huono tiedon kulku. Kukaan meistä ei saanut selkeitä ohjeita mitä tehdä tilanteen tullen, mihin rahastaa, minne ohjata. 

Alku oli meille suunnaton kaaos huonon tiedon kulun vuoksi, mutta loppua kohden alkoi näyttää jo paremmalta.

ARVIOINTI

Omasta mielestäni prosessi meni ihan hyvin. Tiedon kulku oli huono mutta meidän osalta kaikki meni niin kuin pitikin.

Antaisin itselleni kolmosen, koska kiireestä sekä reissusta huolimatta kaikki meni hyvin. Tapahtuma päivänä oli todella kiire, sillä tulimme klo 12 Saloon. Siitä suoraan menimme Rikalaan laittamaan paikkaa kuntoon. Kiire oli kova sillä tapahtuma alkoi jo klo 19:00 ja siihen mennessä meidän oli pitänyt laittaa koko paikka sekä itsemme kuntoon.
Vapaehtoisesti jäimme myös arpoja myymään sekä kassaa pitämään yllä.





keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Ulkopiha

Muutamien viikkojen jälkeen jyskissä ollessani alkoi kesä jo tulla myymälän. Tuotteita saapui vähän väliä myymälään ja niiden esillelaitto alkoi.
Pääsin itse heti ensimmäisenä kokoamaan aurinkotuolin, joka olikin yllättäen helppo koota.
Tämän jälkeen pääsin kokoamaan muutamia muitakin tuotteita muunmuassa pehmustelaatikon sekä pöydän.

Tavaroiden kokoaminen oli helppoa. Ohjeet olivat todella selkeät ja kaikki tarvittava löytyi paketin avatessa.

Pääsin muutenkin aika paljon ulkopihaa laittamaan. Ulkopihan siistiminen kuului jokaviikkoiseen tapaan. Siistimiseen sisältyi muunmuassa roskien haravoiminen, pölyjen pyyhkiminen sekä hintojen ylläpitäminen.



Kylpyhuoneosaston näyttötyö

Viimeinen näyttö Jyskillä minulle tuli koko kylpyhuoneen laitto konsepti ohjeiden mukaan. 


tiistai 7. helmikuuta 2017

PUKEUTUMISNEUVONNAN NÄYTTÖ

Pukeutumisneuvonnan näytön vaiheet.

Ensimmäisenä aloitin tekemään lappusta, jonka täytin asiakkaan kanssa. Lapussa oli kysymyksiä, jonka perusteella minun olisi helpompi alkaa selvittämään mitä asiakas haluaa.

Minun asiakkaanani toimi luokkalaiseni Liina. Hän on menossa sukujuhliin ja haluaakin sinne jotain yksinkertaista, mutta todella juhlavaa.
Liina pitää yksinkertaisista väreistä ja hän on vartaloltaan kaareva H .

Tämän jälkeen valitsin paikan, missä voisin näyttöni suorittaa. Paikassa tarvitsisi olla asusteita, kenkiä, vaatteita, jotka olisivat juhlavia. Valitsin siis paikaksi Sokoksen.
Lähdin ensimmäisenä liikkeeseen kysymään voisinko näytön siellä suorittaa ja milloin.
Liikkeeseen mennessäni, aloin etsimään jo valmiiksi mitä voisin Liinalle pukea.

Liinalle valitsin kolme hyvännäköistä ja hyvin istuvaa asua, sekä myös yhden ei niin istuvan asun.


Mekossa on ihana yksityiskohta vyötärön kohtaa. Vyötärön kirennös tuo Liinan vartalonmuodon paremmin esiin. 


 Symmetrisien saumojen vuoksi laukku näyttää tyylikkäämmältä. Pienen koonsa vuoksi sopii asukokonaisuuteen paremmin. 


Matala korkoisilla kengillä on helppo kävellä kokopäivä. 
Korot ovat simppelit ja helppo vetäistä päälle juhliin lähtiessä.


Ensimmäinen asu on Tiger of Swedenin pikkumusta mekko. Hyvin yksinkertainen, mutta hyvin juhlava. Asuun halusin lisätä jotain väriä, mutta silti simppelillä tavalla.
Lisäsin asuun neutraalin värin, vaalean beigen.
Muuten musta asu saa hauskaa ilmettä vaalean beigellä laukulla sekä kengillä.
Koruiksi lisäisin käsiin hopeita koruja, hopeat roikkuvat korvakorut sekä siron pienen hopeisen kaulakorun.
Meikki tulisi olla hyvin neutraali. Hillitty meikki sekä hauska kiiltävä huulikiilto.


Mekko on myös vyötäröstä kivan yksityiskohtainen. 
Punaisella värillä saadaan asuun kiva säväys.





Toinen asu on myös Tiger of Swedenin pikkumusta mekko pidemmillä hihoilla.
Lisäsin tähänkin asuun väripilkun, tumman punaisen.
Punainen laukku tuo kivan sävyn asuun. Ajatuksenani oli meikissä myös tuoda tummanpunainen sävy huuliin sekä kynsissä tulisi esiintyä tummanpunainen sävy.
Olalle voi myös heittää mustan karvareuhkan, jolla saa asuun lämpöä.


Iso koru tuo asuun kivan ilmeen kokonsa vuoksi.
Mustavalkoinen yhdistelmä on tyylikäs mutta yksinkertainen. Korun ja laukun samojen värien vuoksi  asusteet ovat yhtenäisiä.



Viimeisessä asussa halusin tuoda erilaista tyylikästä tyyliä.
Valitsinkin tähän siis siistit mustat housut sekä niiden kanssa yhteen menevän valkoisen sifonki paidan.
Hopean harmaa laukku sekä koru tuovat kivaa kontrastia.



Huonoksi nimetty asu ei mielestäni ole pahin mahdollinen, mutta ei imartele mielestäni Liinaa halutulla tavalla.
Värinä vaaleanpunainen ei ole niin paras mahdollinen.
Mekko on hyvin suora mallinen, jolloin Liinan vyötärö ei tule kunnolla esiin.
Mekko on myös liian lyhyt.

ASIAKKAAN MIELIPIDE ASUISTA
Asiakkaan mielestä asut olivat kivoja. Jokainen asu on helposti käytettävä ja muokattava tilanteen tullen. Asiakas halusi monikäyttöiset sekä pitkäkestoiset asut, jolloin yksinkertaiset asut olivat tähän mainiot.

Omasta mielestäni asut olivat hyvin sopivia Liinalle. Liinan kanssa oli helppo tehdä yhteistyötä sekä löysimme hänelle sopivat asut helposti.
Yksityiskohdilla saa hyvin tuotua asuihin juhlavampaa ilmettä.
Pikkumusta mekko on hyvä jokaisella naisella olla. Sen pystyy käyttämään joka tilaisuuden tullen, lisäämällä siihen pieniä yksityiskohtia.














maanantai 19. joulukuuta 2016

Blogga i svenska

Vilken typ av stil jag gillar. (millaisesta muodista pidän.)

Nedan finns några levande bild, som återspeglar stilen i en hel del av min egen och vad jag gillar mycket.
Alapuolella on muutama asu kuva, joiden tyyli kuvastaa paljon omaani sekä mistä pidän paljon. )








En av mina favorit bloggare är ett svenskt Kenza Zouiten.  Jag gillar hans stil en hel del. Det är en personlig och imponerande. 
Kenza kan kombinera stor stil kläder tillsammans och göra resultaten mer imponerande. Min stil är väldigt lik sin.
Jag gillar att blanda stilar tillsammans som en ordbok. 
Jag gillar att sticka ut från mängden med mina kläder.
Jag gillar att bläddra igenom modetidningar och följa modebloggare för att ge dem inspiration till min egen stil.



"Yksi lempi muotiblogaajistani on ruotsalainen Kenza Zouiten. Pidän hänen tyylistään todella paljon. Se on persoonallinen sekä näyttävä. 
Kenza osaa yhdistellä erintyylisiä vaatteita yhteen ja saada lopputuloksesta näyttävän. Minun tyylini on todella paljon samantapainen kuin hänen. 
Tykkään yhdistellä erillaisia tyylejä yhteen. 
Tykkään erottua joukosta vaatteideni kanssa.
Tykkään selata muotilehtiä sekä seurata muoti bloggaajia saaden heiltä inspiraatiota omaan tyyliini."




Svenska språkiga walk-ord (ruotsin kielisiä vaate sanoja)

en keps- lippis
en tröja- paita
en kjol- hame
en klänning- mekko
jeans- farkut
byxor- housut
skor- kengät
sockor- sukat
en jacka- takki
en halsduck- kaulahuivi
en kofta- villatakki
kläder, kläderna- vaatteita, vaatteet
underkläder- alusvaatteet


Jag älskar att klä upp så här i vardagen. Erin-stil kläder. Höga klackar, t-shirt, läderjacka , slankare väska. Denna dräkt kombineras med vardagslivet , samt en bit av festkläder.
Ljust rött läppstift kröns bor i ett nytt sätt.

"Rakastan arjessa tälläistä pukeutumista. Erin tyylisiä vaatteita. Korkkarit, t-paita, nahkatakki, tyylikkäämpi laukku. Tässä asussa yhdistyy arki sekä vähän juhlavampikin vaatetus.
Kirkkaan punainen huulipuna kruunaa asun raikkaalla tavalla."


Gymnastikskor har varit annars så snyggt klädsel underbart avslappnad känsla till det.

"Lenkkareilla on tuotu muuten niin "siistiin" asuun ihanan rentoa fiilistä."


Annars en enkel outfit men vinröd jacka ger underbart glada utseende.

"Muuten yksinkertainen asu mutta viininpunainen takki tuo siihen ihanan pirteän ilmeen."


Tillbehör är den största delen av den totala stil, tror jag, eftersom de visar utseendet outfit. Enkel
Lycra kläder kan erhållas genom att kombinera utseendet på det
bland annat med ljus-färgade väska, smycken och skor. 

"Asusteet ovat koko tyylin isoin osa mielestäni, sillä niillä tuodaan asuun ilmettä. Yksinkertaiseen
koko mustaan asuun voidaan saada ilmettä yhdistämällä siihen
muun muassa pirteän värinen laukku, koruja sekä kengät."




PUKEUTUMISNEUVONTA: eri aikakausien tyylejä

MIESTEN PUKEUTUMINEN 1940-LUVULLA


1940-luvun miesten muoti oli yksinkertaista. Toista maailman sotaa käytiin sillon, joten miehien arki pukeutumiseen kuului suurimmaksi osaksi uniformu. 

NAISTEN PUKEUTUMINEN 1940-LUVULLA


1940-luvun muoti oli aika tiukilla. Toisen maailmansodan jälkeen materiaali oli niukalti saatavissa, jolloin naiset rupesivat kierrättämään.


Vuoden alkupuolella muodin yleisilme oli hieman kulmikas ja aikaisempaa kovempi.
Siluetti oli hoikka, vyötärö kapea mutta hartijalinja sen sijaan korostetun leveä. Väljyyttä polvipituiseen hameeseen toivat poimutukset, laskokset tai loiva kelloleikkaus.


Materiaalin tiukkuuden vuoksi muotia olivat niin puupohjaiset paperikangaskengät kuin tuohesta punottu käsilaukkukin.


1947-luvulla Christian Dior mullisti muodin ensimmäisellä vaate kokoelmallaan jota kutsuttiin new lookiksi.  Diorin muoti oli naisellista.







MIESTEN PUKEUTUMINE 1950-LUVULLA

Miesten muodissa muutokset näkyivät maltillisemmin. Puvuissa linjat pehmenivät hieman, ja ruskean värin suosio lisääntyi harmaan ohella.




Kesällä vaalea ja kevyt puku, talvella tumma ja lämmin puku. Myös yhdistelmä puvun suosio arkipukuna kasvoi.



Vapaa-aikaan kuuluivat neuleet, työ- ja urheilu pusakat sekä kesällä lyhythihaiset trikoo paidat.



Arki kengät olivat tukevia ja paksupohjaisia.




Asusteissa tärkeintä oli hattu, joka oli yleensä huopaa, sekä kesä hatuissa erillaiset punokset ja talvi lakeissa turkis.


NAISTEN PUKEUTUMINEN 1950-LUVULLA

1950-luvun muoti oli naisellinen.



Pohje pituiset hameet olivat joko kynämäisen kapeita tai kellomaisen leveitä. Vyötärö oli korostetun kapea, miehusta tyköistuva ja povea korostava.



Tavoiteltu tiimalasi siluetti saavutettiin korsetilla ja topatuilla rintaliiveillä.
Hameiden helmaa kohottivat poimutetut nailon alushameet.




Asusteet olivat pieniä ja siroja. Kengät olivat terävämmän kärkiset ja kapea korkoiset.







MIESTEN PUKEUTUMINEN 1960-LUVULLA


1960-luvun muodin avain sanat olivat nuorekkuus ja vapautuminen tiukasta muodollisuudesta.



Väriyhdistelmät olivat entistä vapaampia ja vaihtelevampia.
Puvuissa yleislinja oli solakka, hartijalinja luonnollinen.



Housun lahkeet ja takin kauluskäänteet olivat kalpeahkot.
Takki saattoi myös olla kaulukseton tai pystykauluksin varustettu.

Mokka- ja nahkavaatteet yleistyivät.
Suosikki päähineenä toimi lippalakki, joka yleensä yhdistettiin poolopaitaan ja vakosamettitakkiin.

Kengät olivat ohutpohjaisia ja linjakkaita.



NAISTEN PUKEUTUMINEN 1960-LUVULLA

Tällä vuosikaudella naisellisen eleganssin korvasi siro tyttömäisyys.



Vuosikymmenen puolivälissä siluetti oli lyhyt, joko suora kevyesti vartaloa myötäilevä tai loivasti alas levenevä. 


Lyhyeiden hameiden kanssa käytettiin yleensä tasapainottavana tekijänä peittäviä sukkahousuja tai polvisukkia.

Saappaat tulivat muotiin, sekä pohje pituisina että pitkävartisina versioina. Kenkien kärjet pyöristyivät ja korot mataloituivat.

MIESTEN PUKEUTUMINEN 1970-LUVULLA

 Iltavaatteet eivät poikenneet suuresti arkivaatteista. Miestenkin muodissa konservatiivisen, muodollisen pukeutumisen rinnalle kehittyi monipuolinen vapaa-ajan muoti ja arkinen käyttömuoti, eli epämuodollinen pukeutuminen.


Vaatteet olivat useimmiten unisex-mallia, jolloin niitä pystyi pitämään kuka vain.

NAISTEN PUKEUTUMINEN 1970-LUVULLA

Suosittuja vaatekappaleita olivat A-linjaiset mekot, virkatut tai samettiset lakit, poolot, paitapuserot, joissa oli isot kaulukset, vakosametista tehdyt vaatteet, mikroshortsit joiden kanssa käytettiin pitkää jopa nilkkoihin saakka ulottuvaa neuleliiviä ja napapaidat.




 Muoti oli asiallista, käytännöllistä ja nuorekasta. 
Vaatteita tehtiin paljon itse ja nuoret ja vanhat saattoivat pukeutua samanlaisiin vaatteisiin. 





Housujen lahkeet olivat leveitä 70-luvun loppupuolelle asti.


PUKEUTUMINEN 1980-LUVULLA

Naisten vaatteisiin poimittiin vaikutteita miesten vaatteista. Sellaisia olivat muun muassa ylisuuret miesten puvuntakkia muistuttavat yksi- tai kaksiriviset jakut, korkeavyötäröiset laskoshousut ja vyön käyttö, tukevat nauhakengät sekä baskerit tai litteät lätsät, henkselit ja kalvosinnapit.


 1980-luvulla pukeuduttiin ylisuuriin, neonväreillä ja logoilla koristeltuihin vaatteisiin, levennettiin hartioita olkatoppauksilla, koristauduttiin ylisuurilla vöillä ja huiveilla.


1980-luku oli kirkkaiden värien aikaa. Näkymää hallitsivat kirkkaat päävärit, neonvärit, värikkäät painokuviot, pilkut ja raidat. 




PUKEUTUMINEN 2000-LUVULLA






Värikkäät vaatteet olivat myös muodissa.



2000- luvulla muodissa oli enemmän ns punk sekä hiphop tyylinen pukeutuminen. 
Napa paitoja käytettiin paljon sekä piukkoja farkkuja. 
Isot korvikset, vyöt, aurinkolasit olivat muodissa myös. 
Päähineenä yleensä käytettiin lippismäistä lakkia.