keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Tapahtuman visuaalisen ilmeen suunnittelu

Meillä oli tehtävänä suunnitella yksin meidän visujen ensi vuoden tapahtuman ulkoilme. 
Itse tein hyvin yksinkertaisen. Logo oli mustavalkoinen ja selkeä, sekä julisteet olivat myös selkeät mutta hienostuneet.
Plansseistamme äänestettiin, kenen ilme olisi paras sekä valittaisiin tapahtumamme ulkoilmeeksi. Omani tuli äänestyksessä kakkoseksi, josta itse olin iloinen! 
Planssistani tuli siisti, yksinkertainen mutta silti hienostuneen näköinen.

maanantai 18. toukokuuta 2015

Aivojentyhjennys päivä


Meillä oli koulussa aivojentyhjennyspäivä eli saimme tehtäväksi maalata mm sormilla ympyräitä ja neliöitä. 

Päivä oli hauska, erilainen ja rentouttava.
Alapuolella kuvia päivän töistä. 












maanantai 11. toukokuuta 2015

Yes messuosaston suunnittelu

Saimme tiimimme kanssa tehtäväksi suunnitella yes:sille messuosaston, joka erottuisi edukseen kaikkien niiden monien muiden osastojen keskeltä.

Teimme hyvin yksinkertaisen osaston josta huomaa selkeästi kenen se on.
Osasto oli todella sini pohjainen, mutta silti selkeä.
Kehittelimme myös messuosastolle skaban, sillä asiakaskin tahtoi kovasti jonkun minkä avulla vetää nuoria puoleensa.

Mikään luokkamme messuosastoista ei silti ollut sellainen millaista asiakas tahtoi, joten hän ei valinnut niistä mitään. 

Teippaukset autoihin

Saimme uudeksi tehtäväksemme uusien tiimiemme kanssa suunnitella ja toteuttaa amiksen autoihin teippaukset, joissa piti tulla esille jatkuvan haun mahdollisuus.

Aloimme tiimimme kanssa suunnittelemaan teippauksia, ja keksimmekin heti että maalaamme tekstin ja skannaamme sen illustraattoriin.
Teimme myös maaliläiskän minkä skannasimme ja yhdistimme tekstin kanssa.

Logosta tuli pirtsakka, nuorekas ja se on helposti luettava ja huomattava auton sivusta.

Tarraamme ei silti valittu, sillä autoihin haettiin yksinkertaisuutta sekä tarraa jonka voisi myös laittaa nettiin ja muualle.Tiimimme suunnittelema tarra oli liian "kampanjatarramainen"  sekä liian räikeä